Siirin polku hyvään työelämään

On hienoa tehdä yhteistyötä, joka tuottaa kaikille hyvää mieltä ja tavoiteltua tulosta. Näin kävi myös Siirin tarinassa, jonka tuloksena ravintolatoimialan yritysjohtajan ennakkoluuloton ja eteenpäin katsova asenne, yhteiskunnallisen yrityksen yhteyshenkilön antama vahva ja ammattitaitoinen tuki sekä Remmin asiantunteva toiminta yhteistyön rakentamisessa sai aikaan täydellisen onnistumisen.

Yhteistyökumppanimme Bottan toimitusjohtaja, Tomi Söderström kertoo siitä, mistä kaikki sai alkunsa: ”Idea täsmätyökykyisen palkkaamisesta tuli yrityksemme strategia tehdessä. Halusin luoda Bottalle mahdollisimman inklusiivisen ja monimuotoisen työyhteisön, jossa jokaisella yksilöllä on mahdollisuus olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.”

Remmissä lähdimme seulomaan laajaa yhteistyöverkostoa, ensin kontaktoimme Rinnekodit. Kerroimme heille tarpeesta saada ravintola-alasta innostunut henkilö mukaan päivittäiseen työhön. Työhönvalmentaja Sanna Holopainen tiesi heti, ketä voisi kysyä tehtävään ja pärjäisi siinä mainiosti. Ryhdyimme tuumasta toimeen ja kaikki kävi uskomattoman nopeasti, ammattimaisesti sekä lopputuloksen osalta erinomaisesti. Siiri aloitti työt Manalassa!

Siirin esihenkilö Inka Rahko Manalasta kertoi, että Siirillä on mennyt tosi hyvin. ”Siiri hoitaa saamansa lisätehtävät luotettavasti. Siiri on oppinut myös itse arvioimaan, missä kohti päivää ehtii ja on tarpeellista tehdä hänelle annettuja lisätehtäviä. Siirillä on todella hyvä asenne töihin ja hänen kanssaan on helppo ja mukava tehdä töitä. Siiri on päässyt mukaan työyhteisöön ja osaa pyytää tarvitessa apua.”

Tehtävä ja tekijä ovat kohdanneet!

Tämä on Remmin työssä merkityksellistä ja tuntuu todella hienolta, että saamme olla osana työllistämiseen vaikuttamisessa sekä tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Lopuksi voimme todeta, että saamamme palaute on ilahduttavan yksimielistä:

”Remmin asiantuntijoiden kanssa kommunikointi on ollut avointa ja yhteistyö on sujunut hyvin.”
”Remmin kanssa yhteistyö sujui kuin unelma.”


Erinomaisesta yhteistyöstä kiittäen,

Nina From Remmi

Sanna Holopainen toimii Rinnekodit Oy:ssä, toimintakeskus Kartanonhaassa työhönvalmentajana, asiakkaanaan osatyökykyisiä kehitysvammaisia / autisminkirjon henkilöitä, jotka haluaisivat työkyvyttömyyseläkkeellä työskennellä osa-aikaisesti.

Oy Botta Ab on Helsingin yliopiston pohjalaisten osakuntien omistama vakavarainen ravintolayhtiö. Bottan ravintolat huokuvat historiaa, mutta katsovat eteenpäin: legendaarinen baari ja ruokaravintola Manala tarjoilee ruokaa ja juomaa lähes vuoden jokaisena päivänä, 50-vuotias St. Urho´s Pub eli ”Urkki” täyttyy harva se ilta oluen ystävistä ja Botta Eventsin monipuolisissa kokous- ja tapahtumatiloissa järjestetään ikimuistoisia tilaisuuksia. Ravintolaperheen uusi tulokas Dagmar Bistro & Wine Bar avattiin marraskuussa Etu-Töölön Dagmarinkadulle.